Kesän ohjelma

Terve. Kesä ja ulkokausi lähestyvät ja kuten monet jo tietävät järjestämme kesällä kahdet kisat. Kesäkuussa 7.6 ammutaan perinteinen Voikukkakisa ja elokuussa 23-24.8 yleisten luokkien taulu-sm. Talkoolaisia tarvitaan molemmissa kisoissa. Sm-kisoissa järjestämme kilpailijoille ruokailun, joten normaalien tauluryhmäläisten lisäksi tarvimme ruuan jakeluun henkilön tai henkilöitä, joilla on hygieniapassi. Jos et ole ollut aiemmin kisoissa talkoilemassa, on Voikukkakisa hyvä tilaisuus tutustua tehtäviin. Sm-kisoissa taustoja tulee olemaan paljon ja koko kentän leveydeltä, joten kisan sujuvuuden takia talkoolaisia on oltava riittävästi paikalla. Ennen kisoja kunnostamme tarpeen mukaan taustoja taustatalkoissa, joiden ajankohdasta tiedotetaan myöhemmin.

Pohjois-Suomen Erämessut pidetään 16-18.5 Ouluhallilla ja Oulun Jousimiehillä on siellä osasto. Osaston pystytykseen tarvitaan talkoolaisia to 15.5 samoin purkamiseen sunnuntaina. Osastolla pääsee kokeilemaan ammuntaa samalla tavalla kuin tiistain opastuksissa, joten tarvimme osastolle messujen aikana henkilöitä opastamaan vierailijoita. Opastajat saavat vapaan pääsyn messuille. Kiinnostuksesta tehtävään voi ilmoittaa Janille.

Comments are closed.